1. Iti pi so

Tatrāyaṃ anussaraṇanayo – so bhagavā itipi arahaṃ, itipi sammāsambuddho…pe… itipi bhagavāti anussarati. Iminā ca iminā ca kāraṇenāti vuttaṃ hoti.

"Der Ehrwürdige (bhagavā) ist so: vollkommen zur Erlösung gelangt (arahaṃ), vollkommen richtig von selbst zur Wahrheit erwacht (sammā-saṃbuddha), in Wissen und Wandel vollendet (vijjā-caraṇa-saṃpanna), hat den Weg durch die Wiedergeburten gut beendet (sugata), ist ein Kenner der Welten (loka-vidū), ein unübertrefflicher Lenker der Bezähmbaren unter den Menschen (anuttara purisa-damma-sārathi), Lehrer der Götter und Menschen (satthā deva-manussānaṃ), ein Buddha (buddha), ein Ehrwürdiger (bhagavā)."

Hierbei nun ist folgendes die Art und Weise der Betrachtung: Er vergegenwärtigt sich:  'Dieser Ehrwürdige ist "vollkommen zur Erlösung gelangt", ist "vollkommen richtig von selbst zur Wahrheit erwacht" ... usw.... ist "ein Ehrwürdiger".' Auf diese Weise stelle man die Betrachtung an.

Und aus den folgenden verschiedenen Gründen wurde solches gesagt.

2. arahaṃ

125. Tattha

• ārakattā

• arīnaṃ arānañ ca hatattā

• paccayādīnaṃ arahattā

• pāpakaraṇe rahābhāvā ti

imehi tāva kāraṇehi so bhagavā arahan ti anussarati.

weil er

• entfernt ist,
• die Feinde und die Radspeichen zertrümmert hat,
• der Bedarfsgegenstände 'würdig' ist,
• es bei ihm keine heimlichen Übeltaten gibt

2.1. arahaṃ = ārakā = entfernt von

Ārakā hi so sabbakilesehi suvidūravidūre ṭhito maggena savāsanānaṃ kilesānaṃ viddhaṃsitattā ti ārakattā arahaṃ.

So tato ārakā nāma,
yassa yenāsamaṅgitā;
Asamaṅgī ca dosehi,
nātho tenārahaṃ mato ti.

Man gilt als von etwas entfernt, mit dem man keine Verbindung hat.
Und der Herr hat keine Verbindung mit Fehlern.
Deshalb gilt er als Arahan.

¹ kilesa: in den kanonischen Schriften unbestimmt für die "Befleckungen" verwendet, in der Kommentarliteratur werden folgende zehn aufgezählt:

1. lobha - Gier
2. dosa - Aversion, Hass
3. moha - Verblendung,
4. māna - Abhängigkeit vom sozialen Feld (man definiert sich durch Vergleich mit anderen, d.h. man kommt sich besser (dann = Überheblichkeit), gleich bzw. geringer (dann u.U. Minderwertigkeitsgefühl) als jemanden anderer vor)
5. diṭṭhi - Anhaften an falschen Meinungen (Vorurteil, Wahn, fixe Idee)
6. vicikicchā - Zweifel, Unentschiedenheit in wichtigen, heilsrelevanten Fragen
7. thīna - Starrheit, Unbeweglichkeit, Unflexibilität, fehlende Anpassungsfähigkeit an die Umwelt
8. uddhacca - Unruhe
9. anottapa - Schamlosigkeit (man schreckt vor schlechten Konsequenzen nicht zurück; man schämt sich nicht vor anderen; Mangel an Respekt vor anderen)
10. ahirika - Gewissenlosigkeit (man hat keinen Respekt vor sich selbst; Mangel an Selbstachtung)

2.2. arahaṃ = ari-han = die Feinde getötet habend

126. Te cānena kilesārayo maggena hatā ti arīnaṃ hatattā pi arahaṃ.

Yasmā rāgādisaṅkhātā,
sabbe pi arayo hatā;
Paññāsatthena nāthena,
tasmā pi arahaṃ mato ti.

Weil der Herr mit dem Schwert der Weisheit die Gier und alle übrigen Feinde erschlagen hat, gilt er als Arahan.

2.3. arahaṃ = ara-han = die Speichen (ara) zerstört habend

• Seine Nabe (nābhi) besteht aus Unwissen (avijjā) und Durst nach Existenz (bhavataṇhā),
• als Speichen (ara) hat es karmisch heilsames und anderes karmabildendes Wollen (abhisaṅkhāra),
• sein Radkranz (nemi) sind Alter und Tod.
• Es ist mit dem Wagen der drei Seinsweisen (bhava) verbunden, indem es ihn durchbohrt mit der Achse (akkha), die aus der Entstehung der Triebe (āsava) besteht.

Er trat auf dem Platz der erlösenden Einsicht mit den Füßen des Heldenmuts (vīriya) auf den Boden der Sittlichkeit (sīla), ergriff mit der Hand des Vertrauens (saddhā) die kamma-zerstörende Axt des Wissens und zerstörte alle Speichen (ara) dieses Rades. Deshalb gilt er als Arahan, weil er die Speichen zerstört hat.

128. Atha vā saṃsāracakkan ti anamataggaṃ saṃsāravaṭṭaṃ vuccati. Tassa ca avijjā nābhi, mūlattā. Jarāmaraṇaṃ nemi, pariyosānattā. Sesā dasa dhammā arā, avijjāmūlakattā jarāmaraṇapariyantattā ca, tattha dukkhādīsu aññāṇaṃ avijjā.

• Kāmabhave ca avijjā kāmabhave saṅkhārānaṃ paccayo hoti,

• rūpabhave avijjā rūpabhave saṅkhārānaṃ paccayo hoti,

• arūpabhave avijjā arūpabhave saṅkhārānaṃ paccayo hoti.
   

• Kāmabhave saṅkhārā kāmabhave paṭisandhiviññāṇassa paccayā honti, esa nayo itaresu.
   

• Kāmabhave paṭisandhiviññāṇaṃ kāmabhave nāmarūpassa paccayo hoti,

• tathā rūpabhave.

• Arūpabhave nāmasseva paccayo hoti.
   

• Kāmabhave nāmarūpaṃ kāmabhave saḷāyatanassa paccayo hoti,

• rūpabhave nāmarūpaṃ rūpabhave tiṇṇaṃ āyatanānaṃ paccayo hoti,

• arūpabhave nāmaṃ arūpabhave ekassa āyatanassa paccayo hoti.
   

• Kāmabhave saḷāyatanaṃ kāmabhave chabbidhassa phassassa paccayo hoti,

• rūpabhave tīṇi āyatanāni rūpabhave tiṇṇaṃ phassānaṃ paccayā honti,

• arūpabhave ekaṃ āyatanaṃ arūpabhave ekassa phassassa paccayo hoti.
   

• Kāmabhave cha phassā kāmabhave channaṃ vedanānaṃ paccayā honti,

• rūpabhave tayo phassā tattheva tissannaṃ,

• arūpabhave eko tattheva ekissā vedanāya paccayo hoti.
   

• Kāmabhave cha vedanā kāmabhave channaṃ taṇhākāyānaṃ paccayā honti,

• rūpabhave tisso tattheva tiṇṇaṃ,

• arūpabhave ekā vedanā arūpabhave ekassa taṇhākāyassa paccayo hoti.
   

• Tattha tattha sā sā taṇhā tassa tassa upādānassa,
   

• upādānādayo bhavādīnaṃ.

• Seine Nabe ist das Unwissen (avijjā), da es die Wurzel ist,
• sein Radkranz sind Alter und Tod, da sie das Ende sind,
• die übrigen zehn Komponenten (dhamma) des bedingten Entstehens sind die Speichen, da Unwissen ihre Wurzel und Alter und Tod ihr Ende sind.

Hierbei bedeutet Unwissen das Nichtwissen über die vier Wahrheiten von Leid usf.

• Unwissen in der Sinnes-Existenz (kāmabhava) ist Bedingung für kamma-schaffendes Wollen (saṅkhāra) in der Sinnes-Existenz.
• Unwissen in der feinstofflichen Existenz (rūpabhava) ist Bedingung für kamma-schaffendes Wollen (saṅkhāra) in der feinstofflichen Existenz.
• Unwissen in der unstofflichen Existenz (arūpabhava) ist Bedingung für kamma-schaffendes Wollen (saṅkhāra) in der unstofflichen Existenz.
   
• Kamma-schaffendes Wollen in der Sinnesexistenz ist Bedingung für das erste Bewusstsein in einer neuen Existenz (paṭisandhiviññāṇa) in einer Sinnesexistenz.
• Entsprechendes gilt für die beiden anderen Existenzformen.
   
• Das erste Bewusstsein in einer neuen Existenz (paṭisandhiviññāṇa) in einer Sinnesexistenz ist Bedingung für eine Mental-Materielle-Einheit (nāma-rūpa) in der Sinnesexistenz.
• Dasselbe gilt für die feinstoffliche Existenz.
• In der unstofflichen Existenz ist es Bedingung nur für Mentales.
   
• Die Mental-Materielle-Einheit (nāma-rūpa) in der Sinnesexistenz ist Bedingung für die sechs Grundlagen des Mentalen (āyatana) in der Sinnesexistenz.
• Die Mental-Materielle-Einheit (nāma-rūpa) in der feinstofflichen Existenz ist Bedingung für die drei Grundlagen des Mentalen (āyatana) in der feinstofflichen Existenz.
• Das Mentale in der unstofflichen Existenz ist Bedingung für die eine Grundlage des Mentalen in der unstofflichen Existenz.

Dies nimmt Bezug auf den Paṭicca-samuppāda m. -- das bedingte Entstehen: siehe: Dhammavibhāga II, 11.1.

Kathaṃ?

Idhekacco kāme paribhuñjissāmī ti kāmupādānapaccayā kāyena duccaritaṃ carati, vācāya duccaritaṃ carati, manasā duccaritaṃ carati, duccaritapāripūriyā apāye upapajjati. Tatthassa upapattihetubhūtaṃ kammaṃ kammabhavo, kammanibbattā khandhā upapattibhavo, khandhānaṃ nibbatti jāti, paripāko jarā, bhedo maraṇaṃ.

Aparo saggasampattiṃ anubhavissāmī ti tatheva sucaritaṃ carati, sucaritapāripūriyā sagge upapajjati. Tatthassa upapattihetubhūtaṃ kammaṃ kammabhavo ti so eva nayo.

Aparo pana brahmalokasampattiṃ anubhavissāmī ti kāmupādānapaccayā eva mettaṃ bhāveti, karuṇaṃ, muditaṃ, upekkhaṃ bhāveti, bhāvanāpāripūriyā brahmaloke nibbattati. Tatthassa nibbattihetubhūtaṃ kammaṃ kammabhavo ti so eva nayo.

Aparo arūpabhave sampattiṃ anubhavissāmī ti tatheva ākāsānañcāyatanādisamāpattiyo bhāveti, bhāvanāpāripūriyā tattha tattha nibbattati. Tatthassa nibbattihetubhūtaṃ kammaṃ kammabhavo, kammanibbattā khandhā upapattibhavo, khandhānaṃ nibbatti jāti, paripāko jarā, bhedo maraṇan ti. Esa nayo sesupādānamūlikāsu pi yojanāsu.

Evaṃ ayaṃ avijjā hetu, saṅkhārā hetusamuppannā, ubho p' ete hetusamuppannā ti paccayapariggahe paññā dhammaṭṭhitiñāṇaṃ. Atītam pi addhānaṃ anāgatam pi addhānaṃ avijjā hetu, saṅkhārā hetusamuppannā, ubho p' ete hetusamuppannā ti paccayapariggahe paññā dhammaṭṭhitiñāṇan ti eteneva nayena sabbapadāni vitthāretabbāni.

Da führt jemand in der Absicht, Sinnesfreuden voll zu genießen, durch "Grabschen" nach Sinnesfreuden bedingt einen schlechten Wandel in Werken, Worten und Gedanken. Wegen der Erfüllung eines schlechten Wandels wird er in einer schlechten Existenzform (apāya) wiedergeboren. Dabei ist das die Wiedergeburt bewirkende Kamma der Kamma-Prozess (kamma-bhava), die aus dem Kamma entstandenen Daseinsfaktoren sind der Wiedergeburtsprozess, das Entstehen der Daseinsfaktoren ist Geburt, ihr Reifen ist Altern, ihr Zerfall ist Sterben.

Jemand anderes führt in der Absicht, das Himmelsglück zu gemießen, einen dementsprechenden guten Wandel. Wegen der Erfüllung eines guten Wandels wird er in einem Himmel wiedergeboren.   Dabei ist das die Wiedergeburt bewirkende Kamma der Kamma-Prozess (kamma-bhava) usw.

Jemand anderes entfaltet in der Absicht, das Glück einer Brahmawelt zu genießen, durch "Grabschen" nach Sinnlichem bedingt Güte, Mitgefühl, Mitfreude und Gleichmut. Wegen der Erfüllung dieser Entfaltung wird er in einer Brahmawelt wiedergeboren. Dabei ist das die Wiedergeburt bewirkende Kamma der Kamma-Prozess (kamma-bhava) usw.

Jemand anderes entfaltet in der Absicht, das Glück einer unstofflichen Daseinsform zu genießem, die "Raumunendlichkeit" oder eine andere entsprechende Versenkungform. Wegen der Erfüllung dieser Entfaltung wird er dort wiedergeboren. Dabei ist das die Wiedergeburt bewirkende Kamma der Kamma-Prozess (kamma-bhava), die aus dem Kamma entstandenen Daseinsfaktoren sind der Wiedergeburtsprozess, das Entstehen der Daseinsfaktoren ist Geburt, ihr Reifen ist Altern, ihr Zerfall ist Sterben. Entsprechendes gilt für die Anstrengungen, die die übrigen Formen des "Grabschens" als Wurzel haben.

Wissen um die Beständigkeit des Naturgesetzes ist die Weisheit beim Erfassen der Bedingungen: "So ist dieses Unwissen Ursache, karmaschaffendes Wollen ist aus dieser Ursache entstanden, auch beide sind aus einer Ursache entstanden. Auch in der Vergangenheit und in der Zukunft ist Unwissen Ursache, ist karmaschaffendes Wollen aus dieser Ursache entstanden, sind auch beide aus einer Ursache entstanden." Auf diese Weise müssen alle Glieder des bedingten Entstehens ausgelegt werden

• Tattha avijjāsaṅkhārā eko saṅkhepo,

• viññāṇanāmarūpasaḷāyatanaphassavedanā eko,

•  taṇhupādānabhavā eko,

• jātijarāmaraṇaṃ eko.
   

• Purimasaṅkhepo cettha atīto addhā,

• dve majjhimā paccuppanno,

• jātijarāmaraṇaṃ anāgato.
   

• Avijjāsaṅkhāraggahaṇena cettha taṇhupādānabhavā gahitāva hontī ti ime pañca dhammā atīte kammavaṭṭaṃ,

• viññāṇādayo pañca etarahi vipākavaṭṭaṃ,

• taṇhupādānabhavaggahaṇena avijjāsaṅkhārā gahitāva hontī ti ime pañca dhammā etarahi kammavaṭṭaṃ,

• jātijarāmaraṇāpadesena viññāṇādīnaṃ niddiṭṭhattā ime pañca dhammā āyatiṃ vipākavaṭṭaṃ.

Te ākārato vīsatividhā honti.

• Saṅkhāraviññāṇānañ cettha antarā eko sandhi,

• vedanātaṇhānamantarā eko,

• bhavajātīnam antarā eko ti,

iti bhagavā etaṃ catusaṅkhepaṃ tiyaddhaṃ vīsatākāraṃ tisandhiṃ paṭiccasamuppādaṃ sabbākārato jānāti passati aññāti paṭivijjhati.

Taṃ ñātaṭṭhena ñāṇaṃ, pajānanaṭṭhena paññā, tena vuccati paccayapariggahe paññā dhammaṭṭhitiñāṇan ti. Iminā dhammaṭṭhitiñāṇena bhagavā te dhamme yathābhūtaṃ ñatvā tesu nibbindanto virajjanto vimuccanto vuttappakārassa imassa saṃsāracakkassa are hani vihani viddhaṃsesi. Evam pi arānaṃ hatattā arahaṃ.

• Unwissen und karmaschaffendes Wollen
• Bewusstsein, die mental-materielle Einheit, die sechs Grundlagen des Mentalen, Berührung und Gefühl
• Gier-Durst, "Grabschen" und Entstehen
• Geburt, Altern und Sterben.

Dabei sind:

• Vergangenheit: die erste Gruppe
• Gegenwart: die beiden mittleren Gruppen
• Zukunft: Geburt, Altern und Sterben

• Gier-Durst, "grabschen" und Entstehen sind in Unwissen und karmaschaffendem Wollen miteinbegriffen. Diese fünf Komponenten bilden den Lauf des Kamma in der Vergangenheit.
• Bewusstsein und die vier folgenden Komponenten bilden den Lauf der Kammareifung in der Gegenwart.
• Unwissen und kammaschaffendes Wollen sind in Gier-Durst, "Grabschen" und Entstehen miteinbegriffen. Diese fünf bilden den Lauf des Kamma in der Gegenwart.
• da mit "Geburt, Altern und Sterben" Bewusstsein usf. bezeichnet werden, bilden diese fünf Komponenten den Lauf der Kammareifung in der Zukunft.  

Diese Komponenten sind also der Art nach zwanzigfach.

Je eine Verbindung (sandhi) besteht:

• zwischen karmaschaffendem Wollen und Bewusstsein
• zwischen Gefühl und Gier-Durst
• zwischen Entstehn und Geburt

Auf diese Weise kennt, durchschaut, erkennt und durchdringt der Ehrwürdige in jeder Hinsicht dieses bedingte Entstehen mit den vier Gruppen, den drei Zeiten, den zwanzig Arten und den drei Verbindungen.

Das ist Erkenntnis aufgrund des Erkannthabens, Verständnis aufgrund des Verstandenhabens. Deshalb heißt es: "Die Erkenntnis der Beständigkeit des Naturgesetzes ist das Verständnis beim Erfassen der Bedingungen." (Paṭisambhidāmagga I, 50). Mit dieser Erkenntnis der Beständigkeit des Naturgesetzes hat der Ehrwürdige diese Wirklichkeiten (dhamma) wahrheitsgemäß erkannt, fand keinen Gefallen an ihnen, wurde frei von Begier nach ihnen, befreite sich von ihnen und zerschlug, zerstörte und vernichtete die Speichen des solcherart beschriebenen Rads des Laufs durch die Wiedergeburten. Auch so ist er ein Arahan, weil der die Speichen zerstört hat.

2.4. arahaṃ = würdig

129. Aggadakkhiṇeyyattā ca cīvarādipaccaye arahati pūjāvisesañ ca. Ten' eva ca uppanne tathāgate ye keci mahesakkhā devamanussā, na te aññattha pūjaṃ karonti. Tathā hi brahmā sahampati sinerumattena ratanadāmena tathāgataṃ pūjesi. Yathābalañ ca aññe devā manussā ca bimbisārakosalarājādayo. Parinibbutam pi ca bhagavantaṃ uddissa channavutikoṭidhanaṃ vissajjetvā asokamahārājā sakalajambudīpe caturāsītivihārasahassāni patiṭṭhāpesi. Ko pana vādo aññesaṃ pūjāvisesānan ti paccayādīnaṃ arahattāpi arahaṃ.

Pūjāvisesaṃ saha paccayehi,
Yasmā ayaṃ arahati lokanātho;
Atthānurūpaṃ arahanti loke,
Tasmā jino arahati nāmam etaṃ.

Weil dieser Herr der Welten besondere Verehrung samt der materiellen Grundlagen des Mönchslebens verdient, verdient der Sieger in der Welt den wirklichkeitsgemäßen Namen "arahan".

¹ Brahmā Sahampati

² Bimbisāra: König von Māgadha; hier ist wohl vor allem an die Schenkung des Veḷuvana gedacht:

"Veḷuvana. A park near Rājagaha, the pleasure garden of Bimbisāra. When the Buddha first visited Rājagaha, after his Enlightenment, he stayed at the Latthivanuyyāna (Vin.i.35). The day after his arrival, he accepted the king's invitation to a meal at the palace, at the end of which the king, seeking a place for the Buddha to live   "not too far from the town, not too near, suitable for coming and going, easily accessible to all people, by day not too crowded, by night not exposed to noise and clamour, clean of the smell of people, hidden from men and well fitted to seclusion"   decided on Veluvana, and bestowed it on the Buddha and the fraternity. This was the first ārāma accepted by the Buddha, and a rule was passed allowing monks to accept such an ārāma. Vin.i.39f.; according to BuA. (19; cf. ApA.i.75) the earth trembled when the water - poured over the Buddha's hand by Bimbisāra in dedication of Veluvana -  fell on the earth. This was the only ārāma in Jambudīpa, the dedication of which was accompanied by a tremor of the earth. It was the dedication of Veluvana which was quoted as precedent by Mahinda, when he decided to accept the Mahāmeghavana, at Anurādhapura, from Devānampiyatissa (Mhv.xv.17)." [Quelle: Malalasekera, G. P. <1899 - 1973>: Dictionary of Pāli proper names. -- Nachdruck der Ausgabe 1938. -- London : Pali Text Society, 1974. -- 2 vol. -- 1163, 1370 S. -- ISBN 0860132692. -- s. v.]

³ König von Kosala: Pasenadi

"Pasenadi was extremely attached to the Buddha, and the books describe how, when he saw the Buddha, he bowed his head at the Buddha's feet, covering them with kisses and stroking them (M.ii.120)." [Quelle: Malalasekera, G. P. <1899 - 1973>: Dictionary of Pāli proper names. -- Nachdruck der Ausgabe 1938. -- London : Pali Text Society, 1974. -- 2 vol. -- 1163, 1370 S. -- ISBN 0860132692. -- s. v.]

⁴ Asoka: siehe Mahāvaṃsa V,80ff.: http://www.payer.de/mahavamsa/chronik054.htm

2.5. arahaṃ = ohne geheimes (rāhabhava) Böses-Tun

130. Yathā ca loke yekeci paṇḍitamānino bālā asilokabhayena raho pāpaṃ karonti, evamesa na kadāci karotīti pāpakaraṇe rahābhāvatopi arahaṃ.

Yasmā natthi raho nāma,
pāpakammesu tādino;
Rahābhāvena tenesa,
arahaṃ iti vissuto.

Evaṃ sabbathāpi –

Ārakattā hatattā ca,
kilesārīna so muni;
Hatasaṃsāracakkāro,
paccayādīna cāraho;
Na raho karoti pāpāni,
arahaṃ tena vuccatī ti.

Weil es beim Einzigartigen kein geheimes Tun von Bösem gibt, deshalb ist er als a-rahaṃ bekannt, da es kein Geheimes gibt.

So gilt in jeder Hinsicht:

Weil dieser Weise den Befleckungen, den Feinden, fern ist und sie erschlagen hat, weil er die Speichen des Rads des Laufs durch die Wiedergeburten zerstört hat, weil er der materiellen Grundlagen des Mönchslebens und anderes würdig ist, weil er nicht heimlich Böses tut, deshalb nennt man ihn arahaṃ.

3. sammā-sambuddho

131. Sammā sāmañca sabbadhammānaṃ buddhattā pana sammāsambuddho. Tathāhi esa sabbadhamme sammā sāmañca buddho, abhiññeyye dhamme abhiññeyyato buddho, pariññeyye dhamme pariññeyyato, pahātabbe dhamme pahātabbato, sacchikātabbe dhamme sacchikātabbato, bhāvetabbe dhamme bhāvetabbato. Teneva cāha –

Abhiññeyyaṃ abhiññātaṃ,
bhāvetabbañca bhāvitaṃ;
Pahātabbaṃ pahīnaṃ me,
tasmā buddhosmi brāhmaṇāti. (ma. ni. 2.399; su. ni. 563);

Er ist ein Buddha, denn

• die zu erkennenden Sachverhalte hat er erkannt¹
• die zu durchschauenden Sachverhalte hat er durchschaut²
• die aufzugebenden Sachverhalte hat er aufgegeben³
• die zu verwirklichenden Sachverhalte hat er verwirklicht⁴
• die zu entfaltenden Sachverhalte hat er entfaltet⁵

Deswegen sprach er (Suttanipāta 558):

• "Was zu erkennen ist, habe ich erkannt
• was zu entfalten ist, habe ich entfaltet
• was aufzugeben ist, habe ich aufgegeben

Deshalb, Brahmane, bin ich ein Buddha."

¹ nämlich: die vier edlen Wahrheiten

² nämlich: das Leid

³ nämlich: den Gierdurst (Entstehung des Leids)

⁴ nämlich: das Aufhören des Leids

⁵ nämlich: den achtfachen Pfad zur Erlösung

132. Apica cakkhuṃ dukkhasaccaṃ, tassa mūlakāraṇabhāvena samuṭṭhāpikā purimataṇhā samudayasaccaṃ, ubhinnaṃ appavatti nirodhasaccaṃ, nirodhapajānanā paṭipadā maggasaccanti evaṃ ekekapaduddhārenāpi sabbadhamme sammā sāmañca buddho, esa nayo sotaghānajivhākāyamanesu.

Eteneva nayena rūpādīni cha āyatanāni, cakkhuviññāṇādayo chaviññāṇakāyā, cakkhusamphassādayo cha phassā, cakkhusamphassajādayo cha vedanā, rūpasaññādayo cha saññā, rūpasañcetanādayo cha cetanā, rūpataṇhādayo cha taṇhākāyā, rūpavitakkādayo cha vitakkā, rūpavicārādayo cha vicārā, rūpakkhandhādayo pañcakkhandhā, dasa kasiṇāni, dasa anussatiyo, uddhumātakasaññādivasena dasa saññā, kesādayo dvattiṃsākārā, dvādasāyatanāni, aṭṭhārasa dhātuyo, kāmabhavādayo nava bhavā, paṭhamādīni cattāri jhānāni, mettābhāvanādayo catasso appamaññā, catasso arūpasamāpattiyo, paṭilomato jarāmaraṇādīni, anulomato avijjādīni paṭiccasamuppādaṅgāni ca yojetabbāni.

Tatrāyaṃ ekapadayojanā, jarāmaraṇaṃ dukkhasaccaṃ, jāti samudayasaccaṃ, ubhinnampi nissaraṇaṃ nirodhasaccaṃ, nirodhapajānanā paṭipadā maggasaccanti evamekekapaduddhārena sabbadhamme sammā sāmañca buddho anubuddho paṭibuddho. Tena vuttaṃ – ‘‘sammā sāmañca sabbadhammānaṃ buddhattā pana sammāsambuddho’’ti.

4. vijjā-caraṇa-sampanno

133. Vijjāhi pana caraṇena ca sampannattā vijjācaraṇasampanno. Tattha vijjāti tissopi vijjā aṭṭhapi vijjā. Tisso vijjā bhayabheravasutte (ma. ni. 1.52 ādayo) vuttanayeneva veditabbā, aṭṭha ambaṭṭhasutte (dī. ni. 1.278 ādayo). Tatra hi vipassanāñāṇena manomayiddhiyā ca saha cha abhiññā pariggahetvā aṭṭha vijjā vuttā. Caraṇanti sīlasaṃvaro, indriyesu guttadvāratā, bhojane mattaññutā, jāgariyānuyogo, satta saddhammā, cattāri rūpāvacarajjhānānīti ime pannarasa dhammā veditabbā. Imeyeva hi pannarasa dhammā yasmā etehi carati ariyasāvako gacchati amataṃ disaṃ, tasmā caraṇanti vuttā. Yathāha – ‘‘idha, mahānāma, ariyasāvako sīlavā hotī’’ti (ma. ni. 2.24) sabbaṃ majjhimapaṇṇāsake vuttanayeneva veditabbaṃ. Bhagavā imāhi vijjāhi iminā ca caraṇena samannāgato. Tena vuccati vijjācaraṇasampannoti.

Tattha vijjāsampadā bhagavato sabbaññutaṃ pūretvā ṭhitā. Caraṇasampadā mahākāruṇikataṃ. So sabbaññutāya sabbasattānaṃ atthānatthaṃ ñatvā mahākāruṇikatāya anatthaṃ parivajjetvā atthe niyojeti. Yathā taṃ vijjācaraṇasampanno. Tenassa sāvakā suppaṭipannā honti, no duppaṭipannā vijjācaraṇavipannānaṃ sāvakā attantapādayo viya.

5. sugato

134. Sobhanagamanattā, sundaraṃ ṭhānaṃ gatattā, sammā gatattā, sammā ca gadattā sugato. Gamanampi hi gatanti vuccati. Tañca bhagavato sobhanaṃ parisuddhamanavajjaṃ. Kiṃ pana tanti? Ariyamaggo. Tena hesa gamanena khemaṃ disaṃ asajjamāno gatoti sobhanagamanattā sugato. Sundarañcesa ṭhānaṃ gato amataṃ nibbānanti sundaraṃ ṭhānaṃ gatattāpi sugato. Sammā ca gato tena tena maggena pahīne kilese puna apaccāgacchanto. Vuttañhetaṃ – ‘‘sotāpattimaggena ye kilesā pahīnā, te kilese na puneti na pacceti na paccāgacchatīti sugato…pe… arahattamaggena ye kilesā pahīnā, te kilese na puneti na pacceti na paccāgacchatīti sugato’’ti, sammā vā gato dīpaṅkarapādamūlato pabhuti yāva bodhimaṇḍā tāva samatiṃsapāramīpūrikāya sammāpaṭipattiyā sabbalokassa hitasukhameva karonto sassataṃ, ucchedaṃ, kāmasukhaṃ, attakilamathanti ime ca ante anupagacchanto gatoti sammā gatattāpi sugato. Sammā cesa gadati yuttaṭṭhāne yuttameva vācaṃ bhāsatīti sammā gadattāpi sugato. Tatridaṃ sādhakasuttaṃ ‘‘yaṃ tathāgato vācaṃ jānāti abhūtaṃ atacchaṃ anatthasañhitaṃ, sā ca paresaṃ appiyā amanāpā, na taṃ tathāgato vācaṃ bhāsati. Yampi tathāgato vācaṃ jānāti bhūtaṃ tacchaṃ anatthasañhitaṃ, sā ca paresaṃ appiyā amanāpā, tampi tathāgato vācaṃ na bhāsati. Yañca kho tathāgato vācaṃ jānāti bhūtaṃ tacchaṃ atthasañhitaṃ, sā ca paresaṃ appiyā amanāpā, tatra kālaññū tathāgato hoti tassā vācāya veyyākaraṇāya. Yaṃ tathāgato vācaṃ jānāti abhūtaṃ atacchaṃ anatthasañhitaṃ, sā ca paresaṃ piyā manāpā, na taṃ tathāgato vācaṃ bhāsati. Yampi tathāgato vācaṃ jānāti bhūtaṃ tacchaṃ anatthasañhitaṃ, sā ca paresaṃ piyā manāpā, tampi tathāgato vācaṃ na bhāsati. Yañca kho tathāgato vācaṃ jānāti bhūtaṃ tacchaṃ atthasañhitaṃ, sā ca paresaṃ piyā manāpā, tatra kālaññū tathāgato hoti tassā vācāya veyyākaraṇāyā’’ti (ma. ni. 2.86). Evaṃ sammā gadattāpi sugatoti veditabbo.

6. loka-vidū

135. Sabbathāpi viditalokattā pana lokavidū. So hi bhagavā sabhāvato samudayato nirodhato nirodhūpāyatoti sabbathā lokaṃ avedi aññāsi paṭivijjhi. Yathāha – ‘‘yattha kho, āvuso, na jāyati na jīyati na mīyati na cavati na upapajjati, nāhaṃ taṃ gamanena lokassa antaṃ ñāteyyaṃ daṭṭheyyaṃ patteyyanti vadāmi, na cāhaṃ, āvuso, apatvāva lokassa antaṃ dukkhassa antakiriyaṃ vadāmi. Api cāhaṃ, āvuso, imasmiññeva byāmamatte kaḷevare sasaññimhi samanake lokañca paññapemi lokasamudayañca lokanirodhañca lokanirodhagāminiñca paṭipadaṃ.

Gamanena na pattabbo,
lokassanto kudācanaṃ;
Na ca apatvā lokantaṃ,
dukkhā atthi pamocanaṃ.

Tasmā have lokavidū sumedho,
Lokantagū vūsitabrahmacariyo;
Lokassa antaṃ samitāvi ñatvā,
Nāsīsati lokamimaṃ parañcāti. (saṃ. ni. 1.107; a. ni. 4.45);

136. Apica tayo lokā saṅkhāraloko sattaloko okāsalokoti. Tattha eko loko sabbe sattā āhāraṭṭhitikāti (paṭi. ma. 1.112) āgataṭṭhāne saṅkhāraloko veditabbo. Sassato lokoti vā asassato lokoti vāti (dī. ni. 1.421) āgataṭṭhāne sattaloko.

Yāvatā candimasūriyā pariharanti, disā bhanti virocamānā;

Tāva sahassadhā loko, ettha te vattatī vasoti. (ma. ni. 1.503) –

Āgataṭṭhāne okāsaloko. Tampi bhagavā sabbathā avedi. Tathā hissa ‘‘eko loko sabbe sattā āhāraṭṭhitikā. Dve lokā nāmañca rūpañca. Tayo lokā tisso vedanā. Cattāro lokā cattāro āhārā. Pañca lokā pañcupādānakkhandhā. Cha lokā cha ajjhattikāni āyatanāni. Satta lokā satta viññāṇaṭṭhitiyo. Aṭṭha lokā aṭṭha lokadhammā. Nava lokā nava sattāvāsā. Dasa lokā dasāyatanāni. Dvādasa lokā dvādasāyatanāni. Aṭṭhārasa lokā aṭṭhārasa dhātuyo’’ti (paṭi. ma. 1.112) ayaṃ saṅkhāralokopi sabbathā vidito.

Yasmā panesa sabbesampi sattānaṃ āsayaṃ jānāti, anusayaṃ jānāti, caritaṃ jānāti, adhimuttiṃ jānāti, apparajakkhe mahārajakkhe, tikkhindriye mudindriye, svākāre dvākāre, suviññāpaye duviññāpaye, bhabbe abhabbe satte jānāti. Tasmāssa sattalokopi sabbathā vidito.

137. Yathā ca sattaloko, evaṃ okāsalokopi. Tathā hesa ekaṃ cakkavāḷaṃ āyāmato ca vitthārato ca yojanānaṃ dvādasasatasahassāni catutiṃsasatāni ca paññāsañca yojanāni. Parikkhepato pana –

Sabbaṃ satasahassāni, chattiṃsaparimaṇḍalaṃ;

Dasa ceva sahassāni, aḍḍhuḍḍhāni satāni ca.

Tattha –

Duve satasahassāni, cattāri nahutāni ca;

Ettakaṃ bahalattena, saṅkhātāyaṃ vasundharā.

Tassāyeva sandhārakaṃ –

Cattāri satasahassāni, aṭṭheva nahutāni ca;

Ettakaṃ bahalattena, jalaṃ vāte patiṭṭhitaṃ.

Tassāpi sandhārako –

Nava satasahassāni, māluto nabhamuggato;

Saṭṭhiñceva sahassāni, esā lokassa saṇṭhiti.

Evaṃ saṇṭhite cettha yojanānaṃ –

Caturāsīti sahassāni, ajjhogāḷho mahaṇṇave;

Accuggato tāvadeva, sineru pabbatuttamo.

Tato upaḍḍhupaḍḍhena, pamāṇena yathākkamaṃ;

Ajjhogāḷhuggatā dibbā, nānāratanacittitā.

Yugandharo īsadharo, karavīko sudassano;

Nemindharo vinatako, assakaṇṇo giri brahā.

Ete satta mahāselā, sinerussa samantato;

Mahārājānamāvāsā, devayakkhanisevitā.

Yojanānaṃ satānucco, himavā pañca pabbato;

Yojanānaṃ sahassāni, tīṇi āyatavitthato.

Caturāsītisahassehi, kūṭehi paṭimaṇḍito;

Tipañcayojanakkhandha-parikkhepā nagavhayā.

Paññāsayojanakkhandha-sākhāyāmā samantato;

Satayojanavitthiṇṇā, tāvadeva ca uggatā;

Jambū yassānubhāvena, jambudīpo pakāsito.

Yañcetaṃ jambuyā pamāṇaṃ, etadeva asurānaṃ citrapāṭaliyā, garuḷānaṃ simbalirukkhassa, aparagoyāne kadambassa, uttarakurūsu kapparukkhassa, pubbavidehe sirīsassa, tāvatiṃsesu pāricchattakassāti. Tenāhu porāṇā –

‘‘Pāṭalī simbalī jambū, devānaṃ pāricchattako;

Kadambo kapparukkho ca, sirīsena bhavati sattamanti.

‘‘Dveasīti sahassāni, ajjhogāḷho mahaṇṇave;

Accuggato tāvadeva, cakkavāḷasiluccayo;

Parikkhipitvā taṃ sabbaṃ, lokadhātumayaṃ ṭhito’’ti.

Tattha candamaṇḍalaṃ ekūnapaññāsayojanaṃ. Sūriyamaṇḍalaṃ paññāsayojanaṃ. Tāvatiṃsabhavanaṃ dasasahassayojanaṃ. Tathā asurabhavanaṃ avīcimahānirayo jambudīpo ca. Aparagoyānaṃ sattasahassayojanaṃ. Tathā pubbavidehaṃ. Uttarakuru aṭṭhasahassayojanaṃ. Ekameko cettha mahādīpo pañcasatapañcasataparittadīpaparivāro. Taṃ sabbampi ekaṃ cakkavāḷaṃ ekā lokadhātu. Tadantaresu lokantarikanirayā.

Evaṃ anantāni cakkavāḷāni anantā lokadhātuyo bhagavā anantena buddhañāṇena avedi aññāsi paṭivijjhi. Evamassa okāsalokopi sabbathā vidito. Evampi sabbathā viditalokattā lokavidū.

7. anuttaro purisa-damma-sārathi

138. Attanā pana guṇehi visiṭṭhatarassa kassaci abhāvato natthi etassa uttaroti anuttaro. Tathā hesa sīlaguṇenāpi sabbaṃ lokamabhibhavati, samādhipaññāvimuttivimuttiñāṇadassanaguṇenāpi. Sīlaguṇenāpi asamo asamasamo appaṭimo appaṭibhāgo appaṭipuggalo…pe… vimuttiñāṇadassanaguṇenāpi. Yathāha – ‘‘na kho panāhaṃ samanupassāmi sadevake loke samārake…pe… sadevamanussāya pajāya attanā sīlasampannatara’’nti vitthāro. Evaṃ aggapasādasuttādīni (a. ni. 4.34; itivu. 90) ‘‘na me ācariyo atthī’’tiādikā (ma. ni. 1.285; mahāva. 11) gāthāyo ca vitthāretabbā.

139. Purisadamme sāretīti purisadammasārathi. Dameti vinetīti vuttaṃ hoti. Tattha purisadammāti adantā dametuṃ yuttā tiracchānapurisāpi manussapurisāpi amanussapurisāpi. Tathā hi bhagavatā tiracchānapurisāpi apalālo nāgarājā, cūḷodaro, mahodaro, aggisikho, dhūmasikho, aravāḷo nāgarājā, dhanapālako hatthīti evamādayo damitā nibbisā katā saraṇesu ca sīlesu ca patiṭṭhāpitā, manussapurisāpi saccakanigaṇṭhaputtaambaṭṭhamāṇavapokkharasāti soṇadantakūṭadantādayo, amanussapurisāpi āḷavakasūcilomakharalomayakkhasakkadevarājādayo damitā vinītā vicitrehi vinayanūpāyehi. ‘‘Ahaṃ kho, kesi, purisadamme saṇhenapi vinemi, pharusenapi vinemi, saṇhapharusenapi vinemī’’ti (a. ni. 4.11) idañcettha suttaṃ vitthāretabbaṃ.

Apica bhagavā visuddhasīlādīnaṃ paṭhamajjhānādīni sotāpannādīnañca uttari maggapaṭipadaṃ ācikkhanto dantepi dametiyeva.

Atha vā anuttaro purisadammasārathīti ekamevidaṃ atthapadaṃ. Bhagavā hi tathā purisadamme sāreti, yathā ekapallaṅkeneva nisinnā aṭṭha disā asajjamānā dhāvanti. Tasmā anuttaro purisadammasārathīti vuccati. ‘‘Hatthidamakena, bhikkhave, hatthidammo sārito ekaṃyeva disaṃ dhāvatī’’ti idañcettha suttaṃ (ma. ni. 3.312) vitthāretabbaṃ.

8. satthā deva-manussānaṃ

140. Diṭṭhadhammikasamparāyikaparamatthehi yathārahaṃ anusāsatīti satthā. Apica satthā viyāti satthā, bhagavā satthavāho. Yathā satthavāho satthe kantāraṃ tāreti corakantāraṃ tāreti vāḷakantāraṃ tāreti dubbhikkhakantāraṃ tāreti nirudakakantāraṃ tāreti uttāreti nittāreti patāreti khemantabhūmiṃ sampāpeti, evameva bhagavā satthā satthavāho satte kantāraṃ tāreti, jātikantāraṃ tāretītiādinā niddesanayenapettha attho veditabbo. Devamanussānanti devānañca manussānañca. Ukkaṭṭhaparicchedavasena, bhabbapuggalaparicchedavasena cetaṃ vuttaṃ. Bhagavā pana tiracchānagatānampi anusāsanippadānena satthāyeva. Tepi hi bhagavato dhammassavanena upanissayasampattiṃ patvā tāya eva upanissayasampattiyā dutiye vā tatiye vā attabhāve maggaphalabhāgino honti. Maṇḍūkadevaputtādayo cettha nidassanaṃ.

Bhagavati kira gaggarāya pokkharaṇiyā tīre campānagaravāsīnaṃ dhammaṃ desiyamāne eko maṇḍūko bhagavato sare nimittaṃ aggahesi, taṃ eko vacchapālako daṇḍaṃ olubbha tiṭṭhanto sīse sannirumbhitvā aṭṭhāsi. So tāvadeva kālaṅkatvā tāvatiṃsabhavane dvādasayojanike kanakavimāne nibbatti. Suttappabuddho viya ca tattha accharāsaṅghaparivutaṃ attānaṃ disvā ‘‘are ahampi nāma idha nibbatto, kiṃ nu kho kammamakāsi’’nti āvajjento na aññaṃ kiñci addasa aññatra bhagavato sare nimittaggāhā. So tāvadeva saha vimānena āgantvā bhagavato pāde sirasā vandi. Bhagavā jānantova pucchi –

‘‘Ko me vandati pādāni,
iddhiyā yasasā jalaṃ;
Abhikkantena vaṇṇena,
sabbā obhāsayaṃ disā’’ti.

Maṇḍūkohaṃ pure āsiṃ,
udake vārigocaro;
Tava dhammaṃ suṇantassa,
avadhi vacchapālakoti.

Bhagavā tassa dhammaṃ desesi. Caturāsītiyā pāṇasahassānaṃ dhammābhisamayo ahosi. Devaputtopi sotāpattiphale patiṭṭhāya sitaṃ katvā pakkamīti.

9. buddho

10. bhagavā ti

142.Bhagavāti idaṃ panassa guṇavisiṭṭhasabbasattuttamagarugāravādhivacanaṃ. Tenāhu porāṇā –

‘‘Bhagavāti vacanaṃ seṭṭhaṃ, bhagavāti vacanamuttamaṃ;

Garugāravayutto so, bhagavā tena vuccatī’’ti.

Catubbidhaṃ vā nāmaṃ āvatthikaṃ liṅgikaṃ nemittikaṃ adhiccasamuppannanti. Adhiccasamuppannaṃ nāma lokiyavohārena yadicchakanti vuttaṃ hoti. Tattha vaccho dammo balībaddoti evamādi āvatthikaṃ. Daṇḍī chattī sikhī karīti evamādi liṅgikaṃ. Tevijjo chaḷabhiññoti evamādi nemittikaṃ. Sirivaḍḍhako dhanavaḍḍhakoti evamādi vacanatthaṃ anapekkhitvā pavattaṃ adhiccasamuppannaṃ. Idaṃ pana bhagavāti nāmaṃ nemittikaṃ, na mahāmāyāya, na suddhodanamahārājena, na asītiyā ñātisahassehi kataṃ, na sakkasantusitādīhi devatāvisesehi. Vuttampi cetaṃ dhammasenāpatinā ‘‘bhagavāti netaṃ nāmaṃ mātarā kataṃ…pe… vimokkhantikametaṃ buddhānaṃ bhagavantānaṃ bodhiyā mūle saha sabbaññutaññāṇassa paṭilābhā sacchikā paññatti yadidaṃ bhagavā’’ti (mahāni. 84).

143. Yaṃguṇanemittikañcetaṃ nāmaṃ, tesaṃ guṇānaṃ pakāsanatthaṃ imaṃ gāthaṃ vadanti –

‘‘Bhagī bhajī bhāgi vibhattavā iti,
Akāsi bhagganti garūti bhāgyavā;
Bahūhi ñāyehi subhāvitattano,
Bhavantago so bhagavāti vuccatī’’ti. –

Niddese (mahāni. 84) vuttanayeneva cettha tesaṃ tesaṃ padānaṃ attho daṭṭhabbo.

144. Ayaṃ pana aparo nayo.

Bhāgyavā bhaggavā yutto,
bhagehi ca vibhattavā;
Bhattavā vantagamano,
bhavesu bhagavā tatoti.

Tattha vaṇṇāgamo vaṇṇavipariyayotiādikaṃ niruttilakkhaṇaṃ gahetvā saddanayena vā pisodarādipakkhepalakkhaṇaṃ gahetvā yasmā lokiyalokuttarasukhābhinibbattakaṃ dānasīlādipārappattaṃ bhāgyamassa atthi, tasmā bhāgyavāti vattabbe bhagavāti vuccatīti ñātabbaṃ.

Yasmā pana ahirikānottappakodhūpanāhamakkhapaḷāsaissāmacchariya-māyāsāṭheyyathambhasārambha-mānātimānamadapamādataṇhāavijjā- tividhākusalamūladuccaritasaṃkilesamalavisama-saññāvitakkapapañcacatubbidhavipariyesa- āsavaganthaoghayogaagatitaṇhuppādupādānapañca-cetokhīlavinibandhanīvaraṇābhinandanā- chavivādamūlataṇhākāyasattānusayaaṭṭhamicchattanavataṇhā-mūlakadasākusalakammapathadvāsaṭṭhidiṭṭhigata- aṭṭhasatataṇhāvicaritappabheda-sabbadarathapariḷāhakilesasatasahassāni

saṅkhepato vā pañca kilesakhandhaabhisaṅkhāradevaputtamaccumāre abhañji. Tasmā bhaggattā etesaṃ parissayānaṃ bhaggavāti vattabbe bhagavāti vuccati.

Āha cettha –

‘‘Bhaggarāgo bhaggadoso,
bhaggamoho anāsavo;
Bhaggāssa pāpakā dhammā,
bhagavā tena vuccatī’’ti.

Bhāgyavatāya cassa satapuññalakkhaṇadharassa rūpakāyasampatti dīpitā hoti. Bhaggadosatāya dhammakāyasampatti. Tathā lokiyasarikkhakānaṃ bahumatabhāvo, gahaṭṭhapabbajitehi abhigamanīyatā, abhigatānañca nesaṃ kāyacittadukkhāpanayane paṭibalabhāvo, āmisadānadhammadānehi upakāritā, lokiyalokuttarasukhehi ca saṃyojanasamatthatā dīpitā hoti.

Yasmā ca loke issariyadhammayasasirikāmapayattesu chasu dhammesu bhagasaddo pavattati, paramañcassa sakacitte issariyaṃ, aṇimālaṅghimādikaṃ vā lokiyasammataṃ sabbākāraparipūraṃ atthi. Tathā lokuttaro dhammo. Lokattayabyāpako yathābhuccaguṇādhigato ativiya parisuddho yaso. Rūpakāyadassanabyāvaṭajananayanappasādajananasamatthā sabbākāraparipūrā sabbaṅgapaccaṅgasirī. Yaṃ yaṃ etena icchitaṃ patthitaṃ attahitaṃ parahitaṃ vā, tassa tassa tatheva abhinipphannattā icchitatthanibbattisaññito kāmo. Sabbalokagarubhāvappattihetubhūto sammāvāyāmasaṅkhāto payatto ca atthi. Tasmā imehi bhagehi yuttattāpi bhagā assa santīti iminā atthena bhagavāti vuccati.

Yasmā pana kusalādīhi bhedehi sabbadhamme, khandhāyatanadhātusaccaindriyapaṭiccasamuppādādīhi vā kusalādidhamme, pīḷanasaṅkhatasantāpavipariṇāmaṭṭhena vā dukkhaṃ ariyasaccaṃ, āyūhananidānasaṃyogapalibodhaṭṭhena samudayaṃ, nissaraṇavivekāsaṅkhataamataṭṭhena nirodhaṃ, niyyānikahetudassanādhipateyyaṭṭhena maggaṃ vibhattavā, vibhajitvā vivaritvā desitavāti vuttaṃ hoti. Tasmā vibhattavāti vattabbe bhagavāti vuccati.

Yasmā ca esa dibbabrahmaariyavihāre kāyacittaupadhiviveke suññatappaṇihitānimittavimokkhe aññe ca lokiyalokuttare uttarimanussadhamme bhaji sevi bahulaṃ akāsi, tasmā bhattavāti vattabbe bhagavāti vuccati.

Yasmā pana tīsu bhavesu taṇhāsaṅkhātaṃ gamanaṃ anena vantaṃ, tasmā bhavesu vantagamanoti vattabbe bhavasaddato bhakāraṃ gamanasaddato gakāraṃ vantasaddato vakārañca dīghaṃ katvā ādāya bhagavāti vuccati yathā loke mehanassa khassa mālāti vattabbe mekhalāti.

145. Tassevaṃ iminā ca iminā ca kāraṇena so bhagavā arahaṃ…pe… iminā ca iminā ca kāraṇena bhagavāti buddhaguṇe anussarato neva tasmiṃ samaye rāgapariyuṭṭhitaṃ cittaṃ hoti, na dosapariyuṭṭhitaṃ, na mohapariyuṭṭhitaṃ cittaṃ hoti. Ujugatamevassa tasmiṃ samaye cittaṃ hoti tathāgatamārabbha (a. ni. 6.10). Iccassa evaṃ rāgādipariyuṭṭhānābhāvena vikkhambhitanīvaraṇassa kammaṭṭhānābhimukhatāya ujugatacittassa buddhaguṇapoṇā vitakkavicārā pavattanti. Buddhaguṇe anuvitakkayato anuvicārayato pīti uppajjati. Pītimanassa pītipadaṭṭhānāya passaddhiyā kāyacittadarathā paṭippassambhanti. Passaddhadarathassa kāyikampi cetasikampi sukhaṃ uppajjati. Sukhino buddhaguṇārammaṇaṃ hutvā cittaṃ samādhiyatīti anukkamena ekakkhaṇe jhānaṅgāni uppajjanti. Buddhaguṇānaṃ pana gambhīratāya nānappakāraguṇānussaraṇādhimuttatāya vā appanaṃ appatvā upacārappattameva jhānaṃ hoti. Tadetaṃ buddhaguṇānussaraṇavasena uppannattā buddhānussaticceva saṅkhaṃ gacchati.

Imañca pana buddhānussatiṃ anuyutto bhikkhu satthari sagāravo hoti sappatisso, saddhāvepullaṃ sativepullaṃ paññāvepullaṃ puññavepullañca adhigacchati, pītipāmojjabahulo hoti, bhayabheravasaho dukkhādhivāsanasamattho, satthārā saṃvāsasaññaṃ paṭilabhati. Buddhaguṇānussatiyā ajjhāvutthañcassa sarīrampi cetiyagharamiva pūjārahaṃ hoti. Buddhabhūmiyaṃ cittaṃ namati. Vītikkamitabbavatthusamāyoge cassa sammukhā satthāraṃ passato viya hirottappaṃ paccupaṭṭhāti. Uttari appaṭivijjhanto pana sugatiparāyano hoti.

Tasmā have appamādaṃ,
kayirātha sumedhaso;
Evaṃ mahānubhāvāya,
buddhānussatiyā sadāti.

Idaṃ tāva buddhānussatiyaṃ vitthārakathāmukhaṃ.